Yritysvastuu

Yritysvastuu

Eläke-Fennian perustehtävänä toiminnan alusta alkaen on ollut luoda turvallisuutta eläkeaikaan. Jo perustehtävä sisältää yhteiskuntavastuullisen ulottuvuuden. Toiminnassa olennaisinta on huolehtia yritys- ja yrittäjäasiakkaiden eläketurvasta ja eläkkeiden maksamisesta sekä varojen sijoittamisesta tuottavasti ja turvaavasti.

Eläke-Fennia on vastuussa työntekijöiden ja yrittäjien lakisääteisestä eläketurvasta ja tarpeenmukaisesta sekä asiantuntevasta palvelusta. Tiivis vuorovaikutus omistaja-asiakkaiden ja muiden sidosryhmien kanssa on keskeistä toiminnassamme ja sen kehittämisessä.

Yritysvastuu on osa jokapäiväistä toimintaa

Yritysvastuu on osa Eläke-Fennian operatiivista liiketoimintaa. Yhtiössä toimii yritysvastuukoordinaattoriverkosto, jonka asiantuntijat vastaavat informaation keräämisestä sekä ovat omalta osaltaan luomassa vastuullista kulttuuria Eläke-Fenniassa.

Eläke-Fennia raportoi vuosittain yritysvastuustaan osana vuosikertomusta. Yritysvastuuraportoinnin viitekehyksenä käytetään GRI:n raportointikehikkoa (Global Reporting Initiative). Lue lisää yritysvastuusta vuoden 2012 vuosikertomuksestamme.

Eläke-Fennian vuosikertomus 2012 (pdf) >
Eläke-Fennian yritysvastuuraportoinnin GRI-sisältövertailu (pdf) >