Kuntoutusajalta saat joko kuntoutusrahaa tai määräaikaista kuntoutustukea, jota on korotettu 33 prosentilla. Lisäksi korvataan tarpeellisia ja välttämättömiä kuntoutuskuluja. Yritystoimintaa varten on mahdollista saada elinkeinotukea.

- pohjana työkyvyttömyyseläke, jonka saisit, jos tulisit kuntoutustapahtumahetkellä työkyvyttömäksi
- lisäksi 33 prosentin korotusosa
- maksetaan vain aktiivisten kuntoutusjaksojen ajalta
- maksetaan osakuntoutusrahana, jos olet työssä.
Kuntoutustuki
- määräaikainen työkyvyttömyyseläke, jonka edellytyksenä on, että olet työkyvytön yleisesti työhön, mutta työkykysi on palautettavissa hoidolla tai kuntoutuksella.
Kuntoutuskorotus
- maksetaan kuntoutustuen lisänä, jos Eläke-Fennia on päättänyt tukea aktiivista kuntoutusohjelmaasi
- korotus on 33 prosenttia kuntoutustuesta täysiltä kuntoutuskuukausilta.
- kuntoutuksesta aiheutuvia kustannuksia kuten matkakuluja sekä opiskelukustannuksia
- maksetaan yleensä vuosittain vahvistettavana tasasuuruisena euromääränä lukukausittain
- voidaan maksaa myös vieraalla paikkakunnalla opiskelevan asumiskustannuksia
työkokeilussa olevalle otetaan tapaturma- ja vastuuvakuutus, jos kokeiluajalta ei makseta palkkaa.
- jos sinulla ei ole oikeutta muuhun toimeentuloon
- työkyvyttömyyseläkkeen suuruinen
- voidaan maksaa aktiivisten kuntoutusjakojen odotus- ja väliajoilta tai kuntoutussuunnitelman laatimisen ajalta
- maksetaan enintään kolmelta kuukaudelta.
- yritystoiminnan aloittamisen, muuttamisen tai jatkamisen tueksi taikka ammatin harjoittamiseen.
Ota yhteyttä
Työeläkekuntoutus
010 195 044
Tavoitat asiantuntijamme parhaiten ark. klo 9–11
Kysy meiltä
Ketkä muut järjestävät ammatillista kuntoutusta?
Ammatillista kuntoutusta järjestävät useat eri tahot. Työeläkekuntoutusta ei aloiteta, jos joku muu kuntouttajataho, esimerkiksi Kela tai työ- ja elinkeinotoimisto, on jo aloittanut ammatillisen kuntoutuksen. Jos kuitenkin kyseessä on ollut pelkkä kuntoutusselvittely, kuntoutusta voidaan tukea työeläkekuntoutuksena.
Toimijoina ovat työeläkeyhtiöiden lisäksi seuraavat:
- Tapaturma- ja liikennevakuutuslaitokset ovat ensisijainen kuntouttaja silloin, kun kuntoutustarpeen syynä on työtapaturma, ammattitauti tai liikennevahinko.
- Kela järjestää ammatillista kuntoutusta niille, joilla ei ole esimerkiksi riittävän pitkää työhistoriaa. Ammatillinen kuntoutus voi olla kuntoutustarpeen selvittelyä, työkokeilua ja työhönvalmennusta tai uudelleenkoulutusta ja apuvälineitä. Kela myös järjestää lääkinnällistä kuntoutusta. Osa Kelan toimintaa ovat erilaiset yksilölliset tai ryhmämuotoiset kurssit työelämässä oleville (esimerkiksi Tyk- ja ASLAK-kurssit).
- Työ- ja elinkeinotoimistot järjestävät työttömille kuntoutuksena muun muassa uudelleenkoulutusta, jos sen arvellaan parantavan työnhakijan ammattitaitoa ja mahdollisuuksia työmarkkinoilla.
Toimeentulo kuntoutuksen aikana
Toimeentulo kuntoutuksen aikana